Arkielämää orpokodissa

Pojat pelaa pingistä kotona.

Syyskuun lopuksi on aika kurkistaa tarkemmin sisälle tämänhetkiseen elämääni Nepalissa. Olen tässä vaiheessa viettänyt noin kuusi viikkoa kohdeprojektissani, orpokodissa, jossa asustaa reilut 30 noin 3-15-vuotiasta lasta ja nuorta. Asumuksemme sijaitsee käytännössä keskellä Kathmandun laaksoa, noin puolen tunnin ajomatkan päästä vilkkaimmista turistialueista.

Tällä hetkellä olen projektissani ainoa vapaaehtoinen, ja samalla muuten varmaan ainoa länsimaalainen ihminen koko kaupunginosassa. Tästä huolimatta työtaakkani liki kolmen tusinan lapsen kaitsijana ei ole muodostunut mitenkään ylivoimaiseksi, sillä talon kantahenkilökunta pyörittää aika vakaalla kädellä kotitalouden perusasioita. Talon asiat ovat muutoinkin ilmeisen hyvällä tolalla; lapset ovat hyväkäytöksisiä ja tottelevaisia (ilman mitään ihmeellistä kurinpitoa), asuintilat ovat hyväkuntoiset ja varsin siistit, eikä kenelläkään ole puutetta mistään elämän välttämättömyyksistä.

Asun itse noin minuutin kävelymatkan päässä orpokodista, pienessä yhden huoneen asunnossa. Ainoana vapaaehtoisena olen asuttanut huonetta yksin, vaikkakin tarpeen tullen huoneen pystyy jakamaan kahden sängyn ansiosta. Oma asunto on ollut toisaalta erinomaisen käytännöllinen työstä irroittautumiseen, vaikken käytännössä vietäkään siellä muuta aikaa kuin yön tunnit.

Vaikka blogikirjoitteluun on jäänyt viime aikoina valitettavan vähän aikaa, pyrin lähitulevaisuudessa esittelemään vielä tarkemmin kaikenlaisia arkielämään liittyviä asioita. Jonkinlaisen käsityksen voinette kuitenkin saada jo tässä vaiheessa laatimastani karkeasta päivärytmistä, vaikkakin kaikki pienet yksityiskohdat ovat jääneet siinä huomiotta.

Normaali arkipäivä:
06:15 - 06:30) herätys
06:30 - 07:30) aamulenkki n. 40 min / aamutoimet
07:30 - 08:30) työpäivän aloitus, läksyjen kertausta lasten kanssa
08:30 - 09:00) aamiainen
09:00 - 09:30) lapsilla koulupukuun sonnustautuminen / kävely kouluun
09:30 - 12:30) vapaa-aikaa / satunnaisia keittiötöitä
12:30 - 13:00) lasten lounaan vieminen koululle
13:00 - 15:00) vapaa-aikaa / aikuisten lounas
15:00 - 17:00) läksyjen tekemistä lasten kanssa
17:00 - 18:30) lapsilla vapaa-aikaa, esim. television katselua
18:30 - 19:15) rukoushetki
19:15 - 20:00) lapsilla vapaa-aikaa / vapaaehtoista läksyjen kertausta
20:00 - 20:30) illallinen
20:30 - 21:15) sekalaista illanistumista lasten tai talon henkilökunnan kanssa
21:15 - 22:00) siirtyminen asunnolle / nukkumaanmeno

Luontoretkellä

Bussin ikkunasta.

Kymmenisen päivää Kathmandussa kierreltyämme, koitti kymmenhenkiselle ryhmällemme aika nähdä hieman uudenlaista Nepalia. Suuntasimme nelipäiväiselle matkalle Chitwanin kansallispuistoon, joka sijaitsee noin viiden tunnin ajomatkan päässä Kathmandusta, aivan Intian rajan kupeessa. Matkallamme näimme nyt ensi kertaa Kathmandun laaksoa ympäröivän kukkula-alueen koko loistossaan, mutkitellessamme kapeilla vuoristoteillä keskimäärin noin kahden metrin päässä varmasta kuolemasta, joka paikoin useiden satojen metrien pudotuksen muodossa alati odottaa epäonnisia matkaajia.

Näkymä joelle. Kuva ei tee
oikeutta todellisuudelle.

Ensimmäisenä päivänä, noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen, pysähdyimme tutustumaan tarkemmin vuorten lomassa kulkevaan jokeen, joka näin monsuunikauden lopuksi tosin muistutti enemmän suurta koskea. Iltapäivä kului joen pyörteissä kahdeksan hengen kumivenettä meloessa (muualla maailmassa tätä aktiviteettia kutsutaan englanninkielisellä nimityksellä rafting). Kaltaiselleni täydelliselle koskenlaskijanoviisille lauttailun ensimmäiset minuutit kuluivat kuitenkin totta puhuakseni pikemminkin kauhun kuin ilon merkeissä, sillä monsuunisateiden täyttämä joki tuntui sisältävän siinä määrin energiaa, ettei sinne putoava ihminen pelastusliiveistä ja kypärästä huolimatta voinut olla varma henkikultansa säilymisestä. Kaiken kukkuraksi edellämme ollut kumivene keikahti heti alkuunsa ympäri aivan silmiemme edessä, jolloin puolentusinaa ihmistä joutui virran vietäviksi. En oikeastaan missään vaiheessa tämän jälkeen kuitenkaan nähnyt veden pinnalla ihmisiä, joten ehdin jo hieman huolestua. Tiettävästi kaikki lauttailijat saatiin kuitenkin ongittua vedestä seuraavien kymmenen minuutin kuluttua (hengissä).

Lauttailua seuraavana päivänä saavuimme perille Chitwanin luonnonpuistoon, vaikkakin olosuhteista päätellen olisimme aivan yhtä hyvin voineet olla Afrikassa. Lämpötila huiteli siinä 40-asteen tuntumassa, ja maisema muistutti savannia. Paikallisten tärkein myyntivaltti tuntui olevan kaikki elefantteihin liittyvä – tarjolla oli niin elefanttisafareita kuin sekalaista oheiskrääsää, esimerkiksi elefantinlantapaperia. Kuulemma itse elefantitkin olisivat tarvittaessa kaupan noin 40 000 euron kappalehintaan. Valitettavasti elefanttiturismiin liittyy runsaasti varjopuolia, sillä eläinten hyvinvointi on helppo kyseenalaistaa. Oppaan mukaan elefantit kuljettavat turisteja ympäri viidakkoa keskimäärin kuutisen tuntia päivässä, ja viettävät sitten loput 18 tuntia vuorokaudesta kahlehdittuina pilttuuseensa. Retken viimeisenä päivänä olimmekin kaikki tyytyväisiä saadessamme kierrellä viidakossa ihan omin jalkoinemme. Koko neljän tunnin patikan ajan olin tosin myös hivenen huolissani, sillä samaisessa, joskin sangen laajassa viidakossa asustaa muun muassa tiikereitä, sarvikuonoja, karhuja ja myrkyllisiä käärmeitä. Opas aloittikin ystävällisesti patikkamme kertaamalla käyttäytymisohjeet kunkin eläimen kohtaamisen varalle.

Onneksi reissusta selvittiin silti hengissä, ja varsinainen maahan asettuminen on nyt päässyt vauhtiin. Seuraavassa kirjoituksessa on luvassa ensimmäisiä kuulumisia varsinaisesta projektista.