Hyvää loppuelämää

Tasan kuukausi sitten Suomen media uutisoi lyhyesti eräästä sikseen ihan kiinnostavasta aiheesta. Brittiläinen sunshine.co.uk tutki 2100 vastaajan voimin, mitä 50-vuotiaat yleisimmin katuvat elämässään. Kappas vaan, kärkipaikalle päätyi liian vähäiseksi jäänyt matkustelu, jota jäi kaipaamaan peräti 91 % vastaajista. Vaikka juuri tämän tutkimustuloksen luotettavuus on naurettavan helppo kyseenalaistaa (kyselyn toteuttanut sivusto sattuu itse olemaan matkanvarauspalvelu), en siltikään voinut välttyä pienoiselta voitonriemulta - ehkä tässä on kuitenkin jotain perää... Synnyttäähän matkailukin omalla tavallaan ainutlaatuisia elämyksiä, joista ei välttämättä myöhemmin olisi suonut jäävänsä paitsi.

Toisaalta minun on oman yhteiskuntamme kasvattina helppo ymmärtää myös paikalleen jääneitä ihmisiä. Arki imaisee ihmisen tavattoman helposti mukanaan, eikä varsinkaan vanhemmalla iällä oravanpyörästä hyppääminen käy enää lainkaan kivuttomasti. Mutta voisiko ihminen jo nuorena valita toisin? Olen pitkään ollut sitä mieltä, että elämän ainutkertaisen luonteen vuoksi monipuolinen elämänkokemus on ihmisen arvokkainta omaisuutta. Tätä ei yksinkertaisesti saavuteta tuijottamalla vuodesta toiseen loskaisia katuja toimiston ikkunasta - ei, vaikka siitä miten pankkitilin saldoon kertyisikin se muutama ylimääräinen nolla.

Mitä sitten pitäisi tehdä tylsän ja tavanomaisen työuran sijaan? Onhan selvää, ettei mikään yhteiskunta pyöri ilman työntekijöitä. Mutta missään yhteydessä en ole kehottanut ihmisiä luopumaan työnteosta. Tavanomaisen työuran vaihtoehto onkin työura ulkomailla. Liian kaavoihinsa kangistunut on ajatus, että maailmaa voisi nähdä vain lomailemalla. Miltei kaikilla nykyajan suomalaisilla olisi halutessaan mahdollisuus hakeutua työskentelemään ulkomailla ainakin jossakin vaiheessa elämäänsä: maailma on pienempi ja kansainvälisempi kuin koskaan aikaisemmin. Tietenkin tämä edellyttää suurta aloitteellisuutta ja vaivannäköä, eivätkä sittenkään kaikki toiveet aina toteudu. Mutta totuuden nimissä - kuinkahan moni niistä kyselyn 91 %:sta edes yritti?

Vaikka elämällään saa jokainen tietysti tehdä mitä haluaa, liittyy mukavaan 2000-luvun elämäämme mielestäni myös ripaus vastuuta. Olen ainakin itse tällä hetkellä vielä tavattoman onnellisessa asemassa; ensinnäkin olen yhä nuori, joten lähes kaikki mahdollisuuteni ovat edelleen tallella, ja toiseksi minulla ylipäänsä on mahdollisuuksia. Ei tarvitse olla suuri ajattelija ymmärtääkseen, että hyvin pienillä, itsestäni riippumattomilla muutoksilla koko elämäni olisi rakentunut aivan toisenlaiseksi. Tähtitieteilijä Esko Valtaojaa siteeratakseni;

"Olen syntynyt kultalusikka suussa, monellakin tavalla. Sain hyvät geenit, hyvän kodin, hyvän ympäristön ja hyvät mahdollisuudet opiskella ja kehittää kaikin tavoin itseäni. En ole sairastunut vakavasti, en kuollut ennen aikojani, en kohdannut mitään, mistä en olisi ainakin jotenkuten selvinnyt. Epäilemättä osa aikaansaannoksistani on ihan omaakin ansiotani. - - Mutta entä jos olisin syntynyt Somaliassa tai huumeghetossa Washingtonissa? Olisi absurdia väittää, että minä tai kuka tahansa muu ihminen saa kiittää menestyksestään vain itseään, ja yhtä absurdia olisi yrittää olla maksamatta takaisin kiitollisuudenvelkaansa maailmalle."

Taidatkos sen paremmin sanoa?

Sananen uskonnosta

Elämme maailmassa, jossa uskonnot ovat edelleenkin käsittämättömän suuressa roolissa ihmisten elämässä. Vaikka meillä Suomessa uskonnollisuus onkin onnek... oikeastaan vähenemään päin, on tilanne esimerkiksi Nepalissa tyystin erilainen. Eri lähteiden mukaan likimain 99,4 % Nepalin väestöstä on uskonnollista, suurena enemmistönä tietysti hindulaiset, joita on reilut 80 % nepalilaisista. Uskonnolla on lisäksi ihmisten arjessa huomattavasti suurempi merkitys kuin yleensä länsimaissa - melkeinpä joka kadulla on esimerkiksi jonkin kokoinen temppeli, jonne ihmiset vievät aamuisin lahjatarjottimen, saaden silloin otsaansa punaisen merkin, tikan. Orpokodissakin rukoushetket kuuluvat jokaisen päivän rutiineihin yhtä luontevasti kuin gongin kumautus japanilaiseen teeseremoniaan. Siksi minun ei välttämättä Nepalissa ollessani ole helppoa tuoda esille omaa suhtautumistani uskontoihin.

Miten selitän, syvästi uskonnollisessa maassa, etten oikeastaan usko lainkaan jumalaan tai mihinkään yliluonnolliseen? Okei, tässä yhteydessä on hyvä tarkentaa, että hindujen keskuudessa vallitsee vahva yhteisymmärrys, jonka mukaan kaikki uskonnot ovat oikeita polkuja ja johtavat lopulta kohti yhtä ja samaa Jumalaa tai alkulähdettä. Näin ollen kaikki merkittävät maailman uskonnot ovat samoja, eivätkä uskonnottomatkaan herättäne maltillisuudestaan tunnetuissa nepalilaisissa kuin lähinnä hilpeyttä. Mutta vaikken olekaan vaarassa joutua lynkatuksi, kannattaa ehkä silti varautua perustelemaan näkemykseni huolellisesti. Tässä kohtaa minun salainen aseeni on Esko Valtaojan Kaiken käsikirja. Tuo parisataasivuinen uskonnottoman ihmisen raamattu nimittäin sisältää kaiken muun lisäksi sivukaupalla laadukkaita argumentteja uskontoon perustumattoman maailmankuvan tueksi. Tuskinpa nekään ovat kyllin painavia horjuttamaan hartaiden hindujen uskoa, mutta ei ole tarkoituskaan. Sen sijaan jokainen täysijärkinen ihminen - uskonnollinen tai ei - joutuu niiden edessä tunnustamaan, että minunkin mielipiteissäni saattaa sittenkin olla jokunen pointti.

Oma lukunsa ovat tietysti uskonnon mukanaan tuomat kulttuuripiirteet. Riippumatta siitä, onko uskonnoissa sinänsä koskaan ollut mitään perää, on selvää ettei nepalilainenkaan kulttuuri olisi muodostunut yhtä rikkaaksi ilman uskontojen vaikutusta. Vuosisatoja vaikuttaneen uskonnon jäljet ovat nykyajan uskonnottomalle turistillekin yhä silmää hivelevästi havaittavissa; pelkästään Kathmandun laaksossa on yhtä monta Unescon maailmanperintökohdetta kuin koko Suomessa yhteensä. Lalitpurinkin alueella (oma asuinalueeni Kathmandun kupeessa) sijaitsee seitsemän merkittävää hindutemppeliä - yksi jokaiselle viikonpäivälle katseltavaksi.

Krishna Mandir Lalitpurissa.

Erilaisiin temppeleihin ja muihin kulttuurinähtävyyksiin tutustutaan vielä tarkemmin myöhemmin tässä blogissa. Toistaiseksi en osaa kertoa aiheesta enempää, sillä sangen laajan aineiston selektiivinen työstäminen on vielä pahasti kesken.