Ihmisoikeudet ja kastijärjestelmä

Vaikka monessa yhteydessä olenkin saattanut kehua Nepalia, on maassa vähintäänkin yksi asia, joka ei kehuja ansaitse. Sosiaalisen eriarvoisuuden ruumiillistuma, kastijärjestelmä, saapui maahan asteittain 300-800 luvulla, jolloin ensimmäiset Licchavi-hallitsijat saapuivat Intiasta tuoden mukanaan hindulaisuuden. Vaikka järjestelmä lakkautettiin virallisesti jo 1963, elää se yhä sitkeästi kansan keskuudessa. Yhteiskunta jaotellaan perinteisesti neljään varnaan eli pääkastiin, jotka ovat:

1. Brahminit (papisto) 
2. Kshatriyat (aatelisto, sotilaat, poliisit) 
3. Vaišyat (kauppiaat, buddhalaiset)
4. Šudrat (maanviljelijät, palkkatyöläiset + ulkomaalaiset ei-hindut)

Yleensäkin sukupuolen, kastin / etnisen taustan tai maantieteellisten olosuhteiden perusteella tapahtuva syrjintä on Nepalissa yleistä. Tässä vaiheessa minun on lähes mahdotonta arvioida, kuinka tämä näkyy ulkomaalaisen silmin normaalissa arkielämässä. Kyseessä on kuitenkin yksi harvoista asioista, joista olen jossain määrin myös ennakolta huolissani; paitsi minä itse, myöskään orpokodin lapset eivät oletusarvoisesti huitele kastipyramidin korkeimmissa kerroksissa. Entä jos havaitsenkin heihin tai itseeni kohdistuvaa syrjintää? Tämä asettaisi minut varsin hankalaan tilanteeseen, sillä en hyväksy - enkä aio hyväksyä - piiruakaan eriarvoisuutta ketään kohtaan, en edes asenne- tai mielipidetasolla. Mitä voisin kuitenkaan tehdä tällaista kohdatessani? Yksittäisiin ihmisiin voisi ehkä pyrkiä vaikuttamaan, mutta kokonaisen kansakunnan yleisiä mielipiteitä ei yksi ulkomaalainen Šudra noin vain heilautakaan.

Vaikka olen itsekin painottanut paikalliseen elämänmenoon mukautumisen tärkeyttä, lienee silti jokaiselle selvää, ettei tätä uloteta sellaisiin asioihin, jotka esimerkin tavoin sotivat räikeästi jopa YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta vastaan. Vaikka paikallinen yhteisö olisi miten - kauniisti sanottuna - konservatiivinen tahansa, on sinun tehtäväsi olla aina eniten sorsittujen puolella.

Kastijärjestelmään perustuva syrjintä on edelleen voimissaan laajoissa osissa Aasiaa, sekä paikoin Afrikassa. Kyseessä onkin yksi nykymaailman laajimpia ihmisoikeusongelmia; vuonna 2004 Unicef arvioi, että jopa 250 miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti kokee alhaisesta kastista johtuvaa syrjintää. Huonoimmassa asemassa ovat ns. koskemattomat, jotka syntyperänsä vuoksi joutuvat alati elämään äärimmäisessä köyhyydessä, vailla jokaiselle ihmiselle luonnollisesti kuuluvaa ihmisarvoa. Tutustu aiheeseen tarkemmin alla olevasta videopätkästä:

Tämän sangen synkän ja valistuksellisen tietoiskun päätteeksi lupaan kuitenkin seuraavissa kirjoituksissani paneutua jälleen mukavempiin aiheisiin. Olen viime päivien aikana laatinut alustavan listan niistä aiheista, joista ainakin haluaisin ennen matkan alkua kirjoittaa; tässä vaiheessa voin paljastaa sen verran, että luvassa on vähintäänkin kymmenkunta kirjoitusta, joista viisi on varattu lähtövalmisteluille, ja loput vähän vapaammalle turinalle, joiden aikana tulen kuljettamaan lukijaa hämyisistä temppeleistä aina Mount Everestin huipulle!

नेपाली

... eli nepalin kieli. Paikalliseen kieleen paneutuminen kuuluu luonnollisesti jokaisen itseään kunnioittavan vapaaehtoistyöntekijän matkavalmisteluihin. Näin ollen sain purtavakseni sangen eksoottisen ja kimurantin pähkinän; indoarjalaisiin kieliin lukeutuva nepali ei juuri muistuta mitään ennestään tuntemaani kieltä, ja lisäksi sitä kirjoitetaan devanagarin kirjoitusjärjestelmällä, josta en vielä toistaiseksi hallitse käytännössä merkkiäkään. Kuten arvata saattaa, myöskään opetusmateriaalia ei Suomesta ihan kottikärryittäin löydy, joten jouduin tyytymään Amazonista tilattuun yksinkertaiseen tietokonekurssiin. Luonnollisesti on turha puhuakaan mistään kielioppisäännöistä tai lauserakenteista, mutta jospa ehtisin edes korvakuulolta oppia joitakin keskeisimpiä arkielämän sanoja, joilla voisin sitten vaikka Lalitpurin lähikaupassa tehdä vaikutuksen myyjään!

Toisaalta maahan päästyäni on odotettavissa, että kielitaitoni lähtee nousuun kuin Nokian osakkeet laman jälkeen. Vaikka pääsääntöinen kommunikointikieli lasten ja muun henkilökunnan kanssa onkin englanti (lapset käyvät muuten tavallisesti englanninkielistä koulua), en voine välttyä myöskään nepalin kielikylvyltä. Tähän liittyen yritän henkilökohtaisena haasteenani saada vähintään yhden täysin nepalinkielisen kirjoituksen julkaistua tässä blogissa viimeistään vuoden kuluessa, helmikuussa 2014, jolloin olen tullut viettäneeksi Nepalissa reilut kuusi kuukautta.

Vielä ennen kuin siirryn jälleen tavaamaan kellotaulua, voisin lyhyesti selostaa tämän blogin tulevasta sisällöstä matkaa edeltävinä kuukausina. Vastaavista reissuista on kirjoitettu monia blogeja, mutta vain pieni osa käsittelee kattavasti matkaan liittyviä alkuvalmisteluja. Siksi tulen julkaisemaan vielä muutamia kirjoituksia näihin liittyen, pyrkien samalla sivuamaan joitakin matkan yksityiskohtia tarkemmin. Myöskään täysin muita aiheita käsittelevät tekstit eivät ole poissuljettuja, mikäli jotakin kiintoisaa joskus juolahtaa mieleeni.

(klikkaa kuvia nähdäksesi ne täysikokoisina)