Ennakkotunnelmia

Kuten paljolti blogiani seuranneet ovat kenties huomanneet, suurin osa aiemmista kirjoituksistani on käsitellyt lähinnä yleisiä matkaan jollakin tasolla liittyviä asioita. Tässä yhteydessä olen toki tuonut esille mielipiteitäni näihin liittyen, mutta siltikin omat tuntemukseni ovat toistaiseksi jääneet hivenen taka-alalle. Tänään, tarkalleen sata päivää ennen lentoaikataulun mukaista lähtöaikaa on kuitenkin vuorossa lyhyehkö spesiaalikirjoitus yksinomaan matkaan liittyvistä ennakkotunnelmistani.

Millä fiiliksellä noin yleisesti tällä hetkellä matkaa odottelet? Jännittääkö?

Tällä hetkellä matka ei vielä jännitä tippaakaan, olenkohan tietyllä tapaa ehtinyt jo tottua ajatukseen. Toisaalta, kun työpaikkani ja kaikki suuremmat yksityiskohdat ovat jo tiedossa, ei varsinaisia jännitysmomenttejakaan ole niin kauheasti enää jäljellä. Suurin koetinkivi onkin jo useamman kuukauden ajan ollut lähinnä kärsivällisyys - en malta odottaa matkan alkua!

Mitä matkaan liittyviä asioita tai yksityiskohtia odotat eniten?

Tällä hetkellä odotukseni kulminoituu lähinnä siihen hetkeen, kun Etihad Airwaysin airbussin laskutelineet koskettavat Nepalin maaperää, loppuuhan kyseiseen sekuntiin useamman vuoden pitkäjänteinen odotus. Varsinaiselta maassaoloajalta en oikeastaan osaakaan vielä nimetä mitään yksittäisiä asioita, vaan tärkeintä on tällä haavaa vain päästä sisälle koko touhuun, ja vasta sitten katsoa, mihin kaikkeen myöhemmin aukeaa mahdollisuus. No okei, tietenkin odotan innolla myös esimerkiksi töiden aloittamista ja vuoristoja. Mutta kuitenkin.

Miten arvelet sopeutuvasi elinoloihin ja kulttuuriin?

Vaikka omaa viihtymistään on etukäteen miltei mahdotonta arvioida, ei ainakaan tällä hetkellä ole tiedossani mitään seikkoja, joista olisin erityisen huolissani. Tiedän esimerkiksi, että ruoka syödään yleensä käsin, suihkusta tulee vain kylmää vettä, eikä vessassakaan ole pönttöä, vaan reikä lattiassa. So what? Kaikkiin näihin voinee sopeutua aika helposti, kunhan ei elättele turhan korkeita ennakko-odotuksia. Miksi ylipäänsä matkustaisin noinkin etäälle, jos haluaisin kaiken olevan samanlaista kuin Suomessa? ;)

Mitä pelkäät vai pelkäätkö mitään?

En ole menettänyt yöuniani minkään asian vuoksi. Totta kai tiedostan silti mahdolliset vaaran paikat, erityisesti liikenteessä. Jos ja kun jossain vaiheessa käväisen vaeltamassa vuoristossa, täytyy sinne matkustaa bussilla, joiden turvallisuustaso huonokuntoisilla vuoristoteillä on huolestuttavan alhainen. Viimeksi tammikuun alussa Suomessa uutisoitiin tuhoisasta onnettomuudesta, jossa ainakin 29 ihmistä kuoli bussin pudottua kapealta vuoristotieltä Länsi-Nepalissa. Tiedä vaan, montako pienempää onnettomuutta jää lisäksi Suomessa uutisoimatta. Tietysti takaraivossa kummittelee myös maanjäristyksen mahdollisuus, mutta nämä ovat kuitenkin asioita, joille ei ennakolta mahda mitään. Riskit täytyy vaan hyväksyä ja toivoa parasta, mutta missään nimessä en sittenkään epäröi lähtemistä.

Katso myös joitakin usein kysyttyjä kysymyksiä.

Mitä kertoisin Suomesta?

Jokainen kaukomaille vähäsen pidemmäksi aikaa matkaava joutunee miettimään tätä kysymystä. Mitä Suomesta oikeastaan tiedetään maailmalla? Euroopassa meidät ehkä tunnetaan kohtalaisen hyvin, mutta miten on asian laita muualla, vaikkapa Nepalissa? 

Alkuun on tarkennettava, että omassa työpaikassani Suomi lienee Euroopan valtioista tunnetuimpia, kiitos HORAC Finlandin monivuotisen yhteistyön. Muun väestön osalta toimivin mittari voisi kuitenkin olla esimerkiksi Suomen näkyvyys paikallisessa mediassa, jota muun muassa ulkoministeriön taannoinen julkaisu, Suomi ulkomaisissa tiedotusvälineissä 2012, sangen kattavasti valottaa. Johtopäätöksenä voi todeta, että nepalilaiset todennäköisesti tietävät maamme olemassaolosta, mutta siihen se tieto keskimäärin jääkin. Väitteeni tueksi voidaan katsoa vaikkapa nepalinkielisen Wikipedian Suomi-artikkelia, joka kaikessa vaatimattomuudessaan vastaa pituudeltaan suunnilleen alamittaista tulitikkua.

Noh, kun kuitenkin suomalaisina tiedämme, että maastamme riittää kerrottavaa paljon laajemmalti, mistä kaikesta minun pitäisi tarinoida? Olen tullut tulokseen, että pyrin kertomaan Suomesta paitsi tavanomaiset VisitFinlandin listaamat kansallisylpeytemme, myös sen, millaista on ihan tavallinen elämä Suomessa. Kerron, miten täällä käydään koulua, millaista ruokaa meillä syödään ja millaisia pihaleikkejä suomalaiset lapset leikkivät. Kerron myös, mitä Suomella saattaisi olla heille tulevaisuudessa tarjottavanaan; laadukasta ja edullista korkeakoulutusta ja myöhemmin kenties hyvin palkattua työtä (vrt. nepalilainen tulotaso).

Juuri suomalaisen korkeakouluopetuksen mainostaminen lienee konkreettisinta, mitä voin tehdä orpokodin lasten tulevaisuuden hyväksi. Jos saan lapset innostumaan koulunkäynnistä siinä määrin, että he tulevaisuudessa valikoituvat opiskelemaan suomalaisiin yliopistoihin, olisin kirjaimellisesti avannut heidän porttinsa auki tähtiin saakka. Vaikka Kathmandun kaduilta suomalaisen yliopiston luentosaleihin onkin pitkä matka, olisi se vielä huomattavasti pidempi ilman suomalaisia kontakteja.

Toisaalta ei sovi unohtaa arkielämän iloja haasteellisissakaan oloissa. Yksi suomalainen erikoisuus onkin käden ulottuvilla jo Nepalissa, nimittäin Suomen Kathmandun suurlähetystön puutarhaan vuonna 2009 valmistunut sauna. Suurlähetystön mukaan se on tarkoitettu edustuskäyttöön, Nepalissa asuvan suomalaisyhteisön jäsenille, edustuston henkilökunnalle ja heidän vierailleen, sekä esittelytarkoituksiin. Näin ollen ei ole välttämättä lainkaan mahdoton ajatus, että voisin itseni lisäksi vierailuttaa saunassa joskus myös uskaliaimpia orpokodin lapsia.