Jalan yläilmoissa

Trekkaajia Kala Pattharilla.

Miltä kuulostaisi pitää jalat maassa, mutta pää pilvissä? Maailmassa on paikkoja, joissa se on arkipäivää. Kuten monet jo varmasti tietävätkin, Nepal on eittämättä korkeiden ilmanalojen luvattu maa ja patikoijain paratiisi. Maassa on paitsi kahdeksan yli 8 000 m korkeaa huippua, myös tuhansia kilometrejä vuorenrinteiden lomitse kiemurtelevia vaelluspolkuja, jotka kohoavat tavallisesti noin 3 000 - 6 500 metrin korkeuteen. Yleensä nämä niin kutsutut trekkausreitit (eng. trekking) on mitoitettu siten, että yhden retken kesto on muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Suosituimpien reittien varrella on runsaasti erilaisia majataloja, joiden ansiosta pitkiäkin trekkauksia voi toteuttaa joutumatta yöpymään taivasalla. Toisaalta ahtaimpien turistireittien ulkopuolelle halajavien täytyy varautua tulemaan toimeen myös itsenäisesti luonnossa.

Missä tahansa Nepalissa vaellettaessa on ulkomaalaisten kuitenkin syytä noudattaa muutamia turvallisuussuosituksia; yksin vaeltamista on pyrittävä välttämään, ja lisäksi pidemmille matkoille on suositeltua palkata laillistettu paikallinen opas. Vaikka Nepalin vuoristoseutu ei tavallisesti olekaan mitenkään leimallisen vaarallista aluetta, eivät väkivallanteot yksinmatkaaville ole kuitenkaan aivan tavattomia. Lisäksi kokemattomalle vaeltajalle riskinä ovat esimerkiksi eksyminen, vuoristotauti sekä maa- ja lumivyöryt. Lisätietoa turvallisesta vaeltamisesta - ja vaeltamisesta ylipäänsä - on luettavissa Wikitravelin sivustolta.

Täysin oma lukunsa on tietysti ihan oikea vuorikiipeily. Yli 8 000 metriä korkean vuorenhuipun valloittaminen on aina paitsi raskasta ja vaarallista, myös erittäin kallista ja aikaavievää. Valistuneen arvioni mukaan esimerkiksi Everestin huipulle kiipeäminen maksaa matkanjärjestäjästä riippuen noin 30 000 - 100 000 euroa ja kestää keskimäärin 70 päivää. Näin korkealla vuorella suurin osa ajasta menee tosin korkeaan ilmanalaan totuttelussa, ei niinkään itse kiipeämisessä. Todettava on myöskin se, että vaikkei Everest olekaan vuorista kaikkein vaarallisimpia, kuolee sielläkin silti lähteistä riippuen noin 3 - 6 % huipulle yrittäjistä.

Kävelysilta joen yllä. Silta
rikkoutui maanvyöryssä 2007.

Myös omissa matkasuunnitelmissani on ilman muuta trekkausta, ja lieneekö tämä ollut yksi tärkeimpiä kriteereitä jo kohdemaata valitessani. Lomakuukauden toiveissani onkin tällä haavaa ainakin viikon tai parin mittainen vaellus hulppeilla vuoristoreiteillä - joilla jo maisemia riittää todennäköisesti enemmän, kuin silmät ovat valmiita uskomaan.

Kaksi kuukautta - missä mennään?

Tarkalleen kuukausi on vierehtänyt edellisestä kirjoituksesta matkavalmisteluihin keskittyvässä kirjoitussarjassani. Odotetusti kuun konkreettiset toimenpiteet ovat jäänet sangen vähäisiksi, mutta edistystä on tapahtunut ennen kaikkea teoreettisella puolella. Niin ikään olen päässyt eroon monista erinäisiä yksityiskohtia koskevista epäselvyyksistä, kun aikaa matkan alkuun on vielä kaksi kuukautta.

Kuun tärkein yksittäinen tapahtuma oli luonnollisesti Maailmanvaihdon järjestämä nelipäiväinen lähtövalmennusleiri Ylöjärvellä 9.-12.5.2013, jossa kokoontuivat paitsi tulevat tulevan vuoden suomalaiset ICYE-vapaaehtoiset, myös ulkomailta Suomeen viime elokuussa saapuneet vapaaehtoistyöntekijät. Leirin runko koostui pääosin Maailmanvaihdon henkilökunnan järjestämistä luennoista, jotka käsittelivät muun muassa vieraaseen kulttuuriin sopeutumista, asumisjärjestelyjä sekä terveys- ja turvallisuusasioita. Lisäksi muutamat aiempina vuosina vapaaehtoisina olleet kertoivat lyhyesti maakohtaisia paluukertomuksiaan, ja ilokseni sain tavata myös Nepalissa 2011-2012 puoli vuotta viettäneen Marian, jolta sain paljon arvokasta ensikäden tietoa pienistä - mutta merkityksellisistä - käytännön asioista. Marian matkablogi on muuten edelleen luettavissa täällä.

Hiljalleen ajankohtaiseksi asiaksi ovat muuttumassa myös matkalle tarvittavat rokotukset. Näistä minulla ovat ennestään voimassa kaikki paitsi Japanin aivotulehdus sekä lavantauti, joten mitään kovin suurta rokotusohjelmaa ei ole silti tiedossa. Esimerkiksi Afrikan kohdemaihin nähden olenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että vakavien sairauksien riski on Nepalissa pieni. Asuinseuduillani ei esiinny esimerkiksi keltakuumetta tai malariaa, jotka lienevät kansainvälisesti matkailijoiden suurimmat huolenaiheet.

Toinen, astetta harmittomampi huolenaihe taas on paikallinen eliöstö. Olen hiljalleen pyrkinyt ottamaan selvää myös nepalilaisesta luonnosta, ja tässä vaiheessa näyttääkin siltä, että saan ennen nukkumaanmenoa varautua pälyilemään seinille esimerkiksi teevadin kokoisten lintuhämähäkkien varalta. Toistaiseksi minulle ei tosin ole selvää, viihtyvätkö kaikkein suurimmat kahdeksanjalkaiset yksinomaan Nepalin eteläosien viidakoissa. Yhtäältä voisi kuvitella näiden ja muidenkin niveljalkaisten lukeutuvan myös nepalilaiseen ruokaympyrään, monien muiden Aasian maiden tavoin, mutta tästäkään en ole onnistunut löytämään minkäänlaista varmuutta. Jään mielenkiinnolla odottelemaan.

• Yksi kuukausi - missä mennään?
• Kolme kuukautta - missä mennään?