torstai 6. kesäkuuta 2013

Kaksi kuukautta - missä mennään?

Tarkalleen kuukausi on vierehtänyt edellisestä kirjoituksesta matkavalmisteluihin keskittyvässä kirjoitussarjassani. Odotetusti kuun konkreettiset toimenpiteet ovat jäänet sangen vähäisiksi, mutta edistystä on tapahtunut ennen kaikkea teoreettisella puolella. Niin ikään olen päässyt eroon monista erinäisiä yksityiskohtia koskevista epäselvyyksistä, kun aikaa matkan alkuun on vielä kaksi kuukautta.

Kuun tärkein yksittäinen tapahtuma oli luonnollisesti Maailmanvaihdon järjestämä nelipäiväinen lähtövalmennusleiri Ylöjärvellä 9.-12.5.2013, jossa kokoontuivat paitsi tulevat tulevan vuoden suomalaiset ICYE-vapaaehtoiset, myös ulkomailta Suomeen viime elokuussa saapuneet vapaaehtoistyöntekijät. Leirin runko koostui pääosin Maailmanvaihdon henkilökunnan järjestämistä luennoista, jotka käsittelivät muun muassa vieraaseen kulttuuriin sopeutumista, asumisjärjestelyjä sekä terveys- ja turvallisuusasioita. Lisäksi muutamat aiempina vuosina vapaaehtoisina olleet kertoivat lyhyesti maakohtaisia paluukertomuksiaan, ja ilokseni sain tavata myös Nepalissa 2011-2012 puoli vuotta viettäneen Marian, jolta sain paljon arvokasta ensikäden tietoa pienistä - mutta merkityksellisistä - käytännön asioista. Marian matkablogi on muuten edelleen luettavissa täällä.

Hiljalleen ajankohtaiseksi asiaksi ovat muuttumassa myös matkalle tarvittavat rokotukset. Näistä minulla ovat ennestään voimassa kaikki paitsi Japanin aivotulehdus sekä lavantauti, joten mitään kovin suurta rokotusohjelmaa ei ole silti tiedossa. Esimerkiksi Afrikan kohdemaihin nähden olenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että vakavien sairauksien riski on Nepalissa pieni. Asuinseuduillani ei esiinny esimerkiksi keltakuumetta tai malariaa, jotka lienevät kansainvälisesti matkailijoiden suurimmat huolenaiheet.

Toinen, astetta harmittomampi huolenaihe taas on paikallinen eliöstö. Olen hiljalleen pyrkinyt ottamaan selvää myös nepalilaisesta luonnosta, ja tässä vaiheessa näyttääkin siltä, että saan ennen nukkumaanmenoa varautua pälyilemään seinille esimerkiksi teevadin kokoisten lintuhämähäkkien varalta. Toistaiseksi minulle ei tosin ole selvää, viihtyvätkö kaikkein suurimmat kahdeksanjalkaiset yksinomaan Nepalin eteläosien viidakoissa. Yhtäältä voisi kuvitella näiden ja muidenkin niveljalkaisten lukeutuvan myös nepalilaiseen ruokaympyrään, monien muiden Aasian maiden tavoin, mutta tästäkään en ole onnistunut löytämään minkäänlaista varmuutta. Jään mielenkiinnolla odottelemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti