Yksi kuukausi - missä mennään?

Jälleen on koittanut hetki, jolloin matkan alku on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin. Näin ollen myös kolmiosainen matkavalmisteluihin keskittyvä kirjoitussarjani on tullut lyhyen tiensä päähän. Viime kuun tavoin, myös tällä kertaa konkreettiset toimenpiteet ovat jääneet perin pienimuotoisiksi, mikä tietysti omalta osaltaan kuvaa hyvin matkaan valmistautumisen vaiheita; perusasioiden ollessa hyvissä ajoin suoritettuna, ei loppua kohden yksinkertaisesti jää paljon muuta tekemistä, kuin maatietouden kartuttaminen odottelun ohessa.

Yksi tärkeä asia on kuluneen kuukauden aikana kuitenkin tapahtunut, nimittäin rokotusohjelma on osaltani pyörähtänyt käyntiin. Kävin hiljattain lääkärin vastaanotolla keskustelemassa asiasta, jolloin päädyimme hivenen laajempaan ohjelmaan kuin viime kuun kirjoituksessa olin ounastellut. Näin ollen hankin rokotteet Japanin aivotulehdukseen, lavantautiin ja koleraan, joiden lisäksi entisistä rokotuksistani jouduttiin tehostamaan vielä B-hepatiitti sekä polio. Sain lääkäriltä varmuuden vuoksi reseptin myös malarialääkkeeseen, joskin sen hankkiminen on osaltani vielä tässä vaiheessa epäselvää. Nepalissa kyseistä estolääkitystä tarvitaan ainoastaan maan eteläosissa matkustettaessa, kun taasen omat lomasuunnitelmani sijoittuvat lähinnä Pohjois-Nepalin vuoristoseuduille.

Mitä valmistelujen teoriapuoleen tulee, olen viime aikoina miettinyt myös erinäisiä asioita, joista voisi myöhemmin olla iloa työssä tai vapaa-ajalla. Erityisesti vapaa-ajan ratoksi olenkin yrittänyt opetella kaikenlaisia taitoja aina panhuilunsoitosta paperilennokkien taitteluun, joskaan kaikki kokeilut eivät ole niin sanotusti ottaneet tuulta siipiensä alle. Erilaisiin lennokkeihin ja muihin lentäviin härpäkkeisiin liittyen mainittakoon vielä se, että esimerkiksi leijanlennätys on kuulemani mukaan Nepalissa suosittu ajanviete niin lapsien kuin vähän vanhempienkin keskuudessa. Leijan käsite on myös meikäläisten perinteisiä mielikuvia laajempi, ja sellaiseksi kelpaa paremman puutteessa vaikkapa narun päähän sidottu muovipussi.

Lopuksi voisi olla paikallaan vaikkapa lyhyt tilannekatsaus helmikuussa esille ottamaani kieliasiaan. Kerroin tuolloin nepalin kielestä ja sen itseopiskeluun liittyvistä haasteista, ja valitettavasti tilanne ei vajaan viiden kuukauden jälkeenkään ole vielä kovin mairitteleva. Hallitsen edelleenkin vain yksittäisiä sanoja, eikä yksin niillä sen kummempaa keskustelua tietenkään viritetä. Nähtäväksi jää, kuinka kieli lopulta suuhun asettuu maahan päästyäni, sillä yleensä nepalin kieltä ei kuitenkaan kuvata ihan hirvittävän vaikeaselkoiseksi.

• Kaksi kuukautta - missä mennään?
• Kolme kuukautta - missä mennään?