Hiljaisuus on päättynyt

Tältä näyttää nepalilainen
talvimaisema riisipellolla.

Miltei kolmen kuukauden hiljaiselon jälkeen on vihdoin aika kerrata kuulumisia. Mitä kaikkea marraskuun jälkeen onkaan tapahtunut? Kesä on täälläkin vaihtunut talveksi, on vietetty joulua ja kalenterissa siirrytty vuoteen 2014.

Nepalilainen talvi ei ole onneksi alkuunkaan Suomen luokkaa, mutta paikoin on täälläkin silti saanut palella. Kathmandun laaksossa ilmat alkavat kylmenemään suunnilleen marraskuun loppupuolella, ja erityisesti yölämpötilat laskevat alas (paikoin jopa lähelle nollaa). Koska taloissa ei yleensä ole minkäänlaista lämmitystä, ovat talojen sisätilat ympärivuorokautisesti perin kylmiä. Nukkuessa täytyykin turvautua aika paksuun peittoon. Toisaalta, vaikkei ilmasto olekaan erityisen lämmin, ovat säät silti muilta osin yleensä suosiollisia. Muistaakseni Intiaa riepotelleen hirmumyrsky Phailinin jälkeen Kathmandun laaksossa on viimeisten kolmen kuukauden aikana ollut tasan yksi sadepäivä, ja tuolloinkin vettä ripotteli kutakuinkin puolisen tuntia. Aurinko on käytännössä päivittäinen näky, vaikkakin viime viikkoina on pilviä näkynyt taivaalla hieman aiempaa tiheämmin.

Joulupukkikin oli löytänyt
perille Kathmanduun.

Palattakoon hetkeksi joulupyhien tunnelmiin; alun alkaenhan minulle ei ollut lainkaan selvää, tulisinko vuonna 2013 viettämään joulua ollenkaan, sillä nepalilaisista kristittyjä on alle kaksi prosenttia väestöstä, eivätkä hindut täällä sen kummemmin perusta joulunajasta. Mutta kas kummaa, meidän talossamme kaikki sattuivat sittenkin olemaan kristittyjä, ja näin joulunvietto oli kuin olikin turvattu.

Jotta osaisin parhaiten kuvata täkäläistä joulua, täytyy minun ensin lyhyesti kuvailla, mitä tarkoittaa nepalilainen kristinusko. Koska kaikella uskonnolla on tässä maassa niin suuri rooli ihmisten arjessa, ovat myös kristityt ottaneet uskonharjoittamisensa omiin käsiinsä ja muovanneet mieleisekseen. Meidän talossamme kaikenikäiset asukkaat, kirjaimellisesti vauvasta vaariin, rukoilevat yhdessä kahdesti päivässä: aamukuudelta ja iltakuudelta. Rukoussession yhteydessä varsinaisten rukousten lisäksi lauletaan bongorumpujen säestyksellä myös kolmesta neljään kristillistä laulua, uskoakseni vastineita meidän virsillemme. Yksittäisen session kesto vaihtelee tavallisesti puolesta tunnista yhteen kokonaiseen tuntiin, tosin joskus voi mennä pidempäänkin, mikäli joku lukee koko porukalle katkelmia raamatusta. Kirkossa käydään joka lauantai (sunnuntai ei ole Nepalissa vapaapäivä), ja siellä istutaankin sitten kauan ja hartaasti. Kirkko alkaa noin klo 10 aamulla ja päättyy tavallisesti noin klo 13 - 14. Ensimmäinen puolitoistatuntinen lauletaan kuoron säestyksellä edellä mainittuja kristillisiä lauluja, ja tämän jälkeen kuunnellaan toinen mokoma pastorin saarnaa.

Jokaista juhlapyhää, oli kyseessä sitten joulu, pääsiäinen tai hindujen dashain-festivaali, vietetään samalla tavoin kirkossa istumalla, joskin näinä päivinä uskonnollisen toimituksen kesto voi olla huomattavasti tavanomaista pidempi. Mitään varsinaisia perinteitä ei kristityillä ole minkään juhlan viettoon, ja niinpä kirkon ulkopuolella joulunvietto meidänkin talossamme jäi yksinomaan vapaaehtoisten varaan. Onneksi vielä noin seitsemän tunnin joulukirkon jälkeen ihmisillä oli vielä tarmoa nauttia lahjoista. Jouluruoaksi nautittiin tietenkin ihan tavanomaista dal bhatia.

Uutta vuotta juhlistin poistumalla tavanomaisista kuvioista pariksi päiväksi, ja tapasin vanhoja vapaaehtoiskavereita matkani ensimmäisiltä viikoilta. Irtiotto arjesta teki hyvää, ja nyt on taas tarmoa odotella seuraavaa uutta vuotta, joka täällä koittaa huhtikuun puolivälissä. Nepalissa näet käytetään länsimaisen kalenterin rinnalla myös Bikram Sambhat -kalenteria, jonka mukaan elämme parhaillaan vuotta 2070.

Mitä muuta tänne normaaliin elämään kuuluu? Ei oikeastaan mitään uutta; kaikki on rullannut omalla painollaan aika samalla tavoin matkan alusta saakka. Eron huomaa lähinnä siinä, että nykyään kaikki kulttuuri on paljon luontevampaa, ja kieltäkin jo alkaa paikoin ymmärtää. Talossamme on edellisen kirjoitukseni jälkeen ollut yhteensä viisi uutta lyhytaikaisempaa vapaaehtoista (joista kaksi viimeisintä lähtivät taas eilen kotiin), ja tulokkaisiin verrattuna olen tuntenut itseni jo miltei nepalilaiseksi. Näiltä osin matkani tavoitteet näyttävätkin olevan täyttymässä, ja uskon voivani elää matkani jäljellä olevat neljä kuukautta hyvillä mielin.